Det blod som spillts 2004, Otava 2006, ISBN 951-1-19882-3, 84.2
Kivi, hän ajattelee ensin. Pieni valkoinen kivensiru. Hän noukkii sen peukalollaan ja etusormellaan ja lähtee kohti sakastia. Nyt hän näkee tummat tahrat matolla juuri siinä kohtaa, missä kivenslru oli. Verta. Voiko se olla verta? Hän kumartuu katsomaan. Ja silloin hän ymmärtää.
Kivi joka häneliä oa peukalon ja etusormen välissä. Eihän se ole kivi. Se on hampaansiru.
“Mildred Nilssonilla riitti vihollisia Kiirunassa. Erityisesti miehet karsastivat naispappia, joka ajoi naisten ja eläinten asiaa. Viimeksi hän oli riitaantunut metsästäjien ja poronomistajien kanssa, koska halusi suojella kirkon maille asettunutta naarassutta.
Joku sai tarpeekseen ja pani pisteen Mildredin elämäntyölle.
Kotiseudulleen palanneen Rebecka Martinssonin mieleen tapaus tuo Paratiisipojan murhan kahden vuoden takaa. Hän ei ole toipunut noista tapahtumista vieläkään, mutta suostuu taas auttamaan poliisia. Hän jos kuka tietää, kuinka helppo saalis yksinäinen susi on metsästäjilleen.”
